Articles

Arkkitehtien asialla – Graphisoftin Viktor Várkonyi

Graphisoftin toimitusjohtaja Viktor Várkonyi, vieraili Suomessa Archicad 22-FIN -julkistuksessa lokakuun alussa. Viktorin puheesta huokuu into alaa ja ARCHICADiä kohtaan. Esitin hänelle muutamia taustaa ja tulevaa koskevia kysymyksiä.

Korro hieman taustastasi; miten päädyit Graphisoftille?

"Olen koulutukseltani sähköinsinööri, ja lisäksi minulla on paljon tietotekniikkaopintoja. Tutkintotodistukseni on sekoitus molempia aloja. Valmistuin vuonna 1992, jolloin myös osallistuin erääseen työnhakutilaisuuteen ja huomasin siellä todella vetävän osaston. Voit arvata, kenen osasto se oli – tietysti Graphisoftin. Osastolla oli Macintoshtietokoneita ja suuria julisteita kauniista rakennuksista. Ajattelin, että Graphisoft oli hieno yritys, mutten tiennyt mitään arkkitehtuurista.

Olin kuitenkin niin vaikuttunut, että hain töihin. Hakuprosessin aikana vakuutuin lisää siitä, että Graphisoft panosti laatuun jokaisella osa-alueella. He halusivat töihin vain parhaat. Hakuprosessi oli hyvin pitkä ja vaativa; se sisälsi syvällisiä haastatteluja ja harjoitustöitä. Olin todella ylpeä, kun minut valittiin yrityksen ohjelmistokehittäjäksi."

Miten etenit ohjelmistokehittäjästä toimitusjohtajaksi?

"90-luvulla ohjelmistokehittäjänä tein itse asiassa muutaman oman ARCHICAD-innovaation, joista yksi oli interaktiivinen 3D-ikkuna. Kuuntelin liian monissa kokouksissa, kuinka muokkaus 3D:ssä olisi erittäin tärkeä ominaisuus, mutta kellään ei ollut aavistustakaan, miten sellainen rakennettaisiin. Aloin kehittää 3D-ikkunaa vapaa-ajallani, ja löysin keinon. Työstin salaa prototyypin päätöksentekijöille, jotka todella vaikuttuivat uudesta 3D-muokkauksesta, joka oli luonteva tapa suunnitella arkkitehtuuria. Johto näytti kirkasta vihreää valoa sen kehittämiselle. Vuonna 1998 Archicad 6 esitteli markkinoiden ensimmäisen interaktiivisen 3D-muokkausikkunan.

Vuosien varrella sain yhä enemmän vastuuta töistä ja työntekijöistä. Luultavasti Graphisoftin perustaja [Gábor Bojár] näki, että minulla olisi edellytyksiä johtajaksi. Ensin, vuonna 1997, vastuulleni tuli kehitys- tiimi, ja vuonna 2002 vastasin koko kehitysosastosta. 2007 otin haltuun myös tuotestrategian. Vuonna 2009 Nemetschek pyysi minua uudeksi Graphisoftin toimitusjohtajaksi, ja voin rehellisesti sanoa, että nautin luottamuksesta ja tehtävästä aidosti."

Mikä sinua ajaa eteenpäin?

"Pidän paljon tapahtumista, joissa saan puhua sekä tavata ihmisiä ja asiakkaita. Monet heistä ovat uskollisia Archicad-käyttäjiä, mikä jo pelkästään tekee ylpeäksi. Mutta vielä enemmän motivoi kuulla asiakkaiden kritiikkiä, kuinka joku ominaisuus ei toimi halutulla tavalla."

"Näen heidän silmissään palavan innon kertoa asiasta, koska he yksinkertaisesti haluavat saada Archicadistä vielä paremman. He haluavat auttaa meitä auttamaan. Asiakkailla on visio ja intohimo tekemiseensä, johon he luonnollisesti haluavat parhaan työkalun. Me jaamme tuon intohimon ja autamme kehittämällä Archicadiä joka päivä. Uskomme, että yksinkertainen on kaunista – muttei tehokkuuden kustannuksella vaan parantaaksemme sitä."

Miksi kannattaa valita Archicad?

"Asiakkaat tietävät sen parhaiten, mutta itse tuumin sen olevan jotain, mitä ei voi mitata ohjelman ominaisuuksilla eikä kilpailijoihin vertaamalla. Se liittyy siihen, mitä arkkitehdit ja suunnittelijat arvostavat. Archicad on lähempänä suunnittelijaa lukuisten yksityiskohtiensa ansiosta. Niistä yksi on visuaalinen käyttöliittymä. Se on visuaalisille ihmisille juuri se juttu, joka erottaa Archicadin kilpailijoistaan. Muissa ohjelmistoissa täytetään enemmän taulukoita ja lomakkeita. Archicadin logiikka sen sijaan on lähempänä suunnittelijan omaa maailmaa, koska Graphisoftin jokaisella osastolla työskentelee arkkitehteja. Asiakkaat tuntevat, että ohjelmistomme on tehty juuri heille.

Meillä on paljon hienoja ideoita – paljon enemmän kuin on mahdollista toteuttaa. Yritämme keskittyä vahvuuksiimme, emmekä liikaa muiden tekemisiin. Kun vuonna 2009 aloimme kehittää BIM-palvelinta, ihmiset sanoivat, että tietokannan rakentaminen BIMiin olisi liian monimutkaista ja moniprosessointi mahdotonta toteuttaa, mutta silti me teimme sen. Ja BIMx – kaikki ovat hulluina siihen, kun saavat sen käsiinsä. Minuutissa, ehkä jopa sekunnissa, he rakastuvat. Mielestäni juuri tämä emotionaalinen linkki yhdistää meitä ja asiakkaitamme."

Miltä näyttää tulevaisuuden Archicad?

"AI eli tekoäly on tärkeä osa tulevaisuuden strategiaamme – tekoälyn rakentaminen ohjelmistoon. Viime vuonna uusitussa Porras-työkalussa on älykäs algoritmi, joka takaa portaiden turvallisuuden ja ergonomisuuden. Patentoimme menetelmän nimikkeellä Predictive Design. Nyt uudistettu Verhorakenne-työkalu käyttää samaa teknologiaa.

Vietämme paljon aikaa myös algoritmisen suunnittelun äärellä sekä kehitämme arkkitehtien luovan prosessin ja tuotantoprosessin yhdistämistä. Aiemmin siirto on ollut yksisuuntaista – nyt se on molemminpuolista molemminpuolista, kuten kehittämässämme Archicad–Grasshopper–Rhino-liitännässä.

BIM-palvelin mullistuu muutaman vuoden sisällä: uusi BIMcloud mahdollistaa uudenlaisia ekosysteemejä, joissa Nemetschekin eri ohjelmistojen väliset työpolut suoristuvat. Seuraava innovaatiomme on työtapa, jossa arkkitehdit ja insinöörit työskentelevät yhdessä.

Kehitämme työnkulkua välttääksemme suunnitteluprosessin tehottomuutta. Haluamme esimerkiksi varmistaa, että kantavat rakenteet suunnitellaan samanaikaisesti arkkitehtuurin kanssa. BIMcloudin ansiosta se on mahdollista. Tulevaisuudessa avaamme saman mahdollisuuden myös kolmansille osapuolille."

Haluaisitko sanoa vielä jotain?

"M.A.D.in järjestämässä Archicad 22-FIN -julkistuksessa asiakkaat lähestyivät minua, mikä oli hienoa. He ovat ylpeitä Archicad-käyttäjiä, ja heidän läheinen suhteensa M.A.D.iin lämmittää mieltäni. Haluamme olla lähellä asiakkaita, myös kasvokkain, sillä ihmisten vuorovaikutuksen tärkeys korostuu tällä teknologian aikakaudella. Ja kun todella panostaa laatuun ja yksityiskohtiin, tuottaa jotain, mitä ihmiset rakastavat. Sillä on hurjasti merkitystä."

Author image

About Eeva Vierros

Eeva Vierros is a Digital Marketing Designer at M.A.D. She has a background in Communications and Photography and a Master of Arts degree in Photography from the Aalto University of Industrial Arts. She has an eye for fine photos and pictures and she can easily find new perspectives on things. She is enthusiastic about photography, photojournalism, art, news and technology.
  • Finland